mun pää sanoo kohta poks. siellä pyörii niin paljon kaikkia asioita, pitäis tehdä oikeita päätöksiä, tehdä oikeita asioita, olla hyvä äiti, olla hyvä vaimo, syödä oikein, liikkua paljon, olla edustuskelpoinen, olla paljon ja kaikkea mahdollista. ja musta tuntuu etten ole mitään, en yhtään mitään. teen päätöksiä, mutta samantien mietin, oliko päätös sittenkin väärä. mieluiten pakoilen ihmisiä, kuin kohtaan niiden kysymykset. en halua enkä jaksa selitellä päätöksiäni enkä valintojani. tiedän, että suurin osa ihmisistä ajattelee, että päätökseni ovat olleet vääriä ja että minun olisi pitänyt tehdä toisin. pelkään tuottavani pettymyksen kaikille läheisilleni. pelkään että mulle nauretaan, että mua sanotaan laiskaksi ja sosiaalipummiksi. pelkään ihmisten ajatuksia minusta.

Mä olen niin kyllästynyt itseeni. Tiedän kyllä miten pitäisi syödä ja liikkua ja elää, että olo olisi parempi, mutta syön silti aivan mitä sattuu. Ja mikä pahinta, syön salaa. Kun jos syön piilossa, ettei kukaan näe, niin eihän sitä ole sitten oikeasti edes tapahtunut. Ihmisen ajatusmaailma on outo. Kai odotan jotain helppoa tapaa päästä näistä läskeistä eroon, mutta eihän sellaista olekaan. Tämän kuntoisena, tämän kokoisena, tällä energia tasolla ja tällä fiiliksellä en jaksa, enkä pysty tekemään niitä juttuja joita haluaisin tehdä. En jaksa touhuta Veetin kanssa niin paljoa kuin haluaisin. ja vaikka kuinka nukkuisin, olo on aina tosi väsynyt, turvonnut ja nuutunut. Miten sitä saisi otettua itseä niskasta kiinni, että saisi elämänsä taas oikeisiin uomiin, ei se tällä surkuttelulla ja voivottelulla miksikään muutu....

Näin se vain taas alkaa, yritys saada elämä mallilleen. Muutenhan se nyt tokikin on mallillaan, mutta minun ulkoiset puitteet täytyis saada itselle mieleiseksi. Muita kanssaeläjiä ulkoinen minä ei varmaan haittaa, mutta minua haittaa. Ja tokihan se, kun en kelpaa itselleni heijastuu sitten kaikkiin muihin elämäni osa-alueisiin. Haluaisin kovasti käydä uimassa lasten kanssa, vaan pelkkä uimaan menon ajattelu, saa niskakarvat nousemaan pystyyn ja vatsaa vääntämään. Ei mua saa uimaan kirveelläkään. Häpeän niin itseäni. Seksi ei kiinnosta, koska olen väin hyllyvä ihra läjä. Yleinen väsymys kaikkeen. Ei jaksa, ei halua, ei kiinnosta.
Kuinka monesti olenkaan ajatellut, että miksi v...ssa päästin itseni repsahtamaan sen Gambridge kuurin jälkeen, painoin silloin 78kg. Niin vähän en ole painanut sitten nais muistiin. Silloin lupasin, että saan ottaa kesän rennommin... ja tässä sitä nyt ollaan. Kaikki liki 30kg on tullut takaisin ja korkojen kanssa varmaan. En ole uskaltanut käydä puntarilla tuon jälkeen kun vaaka näytti tuon ihanan lukeman 78kg.
Suhtautumiseni ruokaan on ihan hullunkurinen.... palkitsen itseni herkuilla jos on ollut hyvä päivä, tai jos on ollut huono päivä tai jos on ollut ihan tavallinen päivä. Aina olen ansainut ne herkut. Täytyy yrittää keksiä toinen keino palkita itsensä. Mikähän se voisi olla?
Täytyy aamuksi yrittää kerätä niin paljon rohkeutta, että uskallan lyllertää puntarille ja katsoa totuutta silmiin... tästä se taas lähtee. toivottavasti.